tiistai 25. marraskuuta 2014

Ajatuksia pieniä

On paljon asioita, joista voisi kirjoittaa.
Sanoja on, muttei aikaa, eikä paljoa intoa.
Masentaa syksy vain.

Poropojan menoa katsellessa alkaa miettimään, kuinka onnekasta olisi elää tuollaista koiran elämää.
Jokainen uloslähtö olisi yhtä onnea, jokainen ihminen joka tulee sisään, jokainen huomionkipinä omistajalta.
Kuinka olisi niin hömppä, että kantaisi lelua 20minuuttia edestakaisin suussa,
unohtaisi sen hetkeksi purukaluston väliin ja löytäisi lopulta itsensä selältään lattialta, jalat kohti kattoa
ja lelu etutassujen varassa retuutettavana.

Kuinka onnekasta olisikaan olla koira.


Ihmisenä olen kiireinen, aikaansaamaton.
Tutustunut sielunsiskoon, joka omaa samoja, ehkä hitusen pahojakin tapoja. Se hymyilyttää.
Stressiä on paljon, tuleva matka ja mahdollisuus jännittävät sisäkalustoa. Onneksi ystävä on mukana.
Norppaolentoa tulee ikävä, se ei matkaa englannismannien maaperälle.
Miten omistaja selviäkään?

Jos loppukirin tekisin blogin kanssa ennen tauolle jäämistä.
Voisi edes yrittää.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

"Kulta pieni, mä tahtoisin, ottaa sinut taas syliin..."



Pari viikkoa sitten, kolme päivää ennen 18-vuotissyntymäpäivääni, jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni saattamaan nelijalkaisen ystävän viimeiselle matkalleen. Oli harmaa lauantai-iltapäivä, vettä ei satanut, mutta myöhemmin alkoi tihuttamaan.

Päivä ei ollut helppo, eikä koko viikonloppukaan sen jälkeen.

Nori odotti autossa. En tiedä, kuinka fiksua oli ottaa poikaa mukaan, mutta ei se ole autoa vierastanut tapahtuneen jälkeen. Ystävää se on etsinyt, ollut allapäin ja ollut pari päivää koskematta ruokaankin. Poika piti muutaman päivän suruajan itsekin, uskoisin. Olihan pieni valkea osa laumaa, johon Nori asettui ensimmäisestä päivästään lähtien.

Niin, pieni valkea perhonen lähti viimeiselle matkalleen 25. lokakuuta. Viikon syömättömyyden jälkeen, kun liikkuminenkin oli jo vaikeaa eikä uloslähteminen onnistunut kuin kantamalla, oli omistajien (minun ja äitini) vain uskottava, ettei se siitä enää piristyisi. Asiat eivät enää korjaannu niin kuin joskus ennen. Ei tule enää uusia pirteitä kevätriekkumisia, ei lumessa kierimistä tai äreitä karjumisia norppaolennolle. Ei piristyisi enää pieni valkea, olisi parempi antaa mennä edeltä.

Papi oli Norin miehen mitta ja minulle mahtava ystävä. Olin pojan vierellä loppuun asti. Papin ei tarvinnut olla yksin.




tiistai 4. marraskuuta 2014

Hepotallin hajuja, HK-nakkeja ja mielekkäät treenit


Ensimmäiset sunnuntaitreenit käytiin tekemässä ensimmäistä kertaa hevosmaneesilla. Paikka ei ollut järin tuttu, vaikka samalla paikkakunnalla onkin - ja kun vielä parisen vuotta sitten matkaa tälle paikalle oli kotoa ehkä vaivaiset kolme kilometriä... Tiesinhän minä, missä paikka on, mutten koskaan ole pihassakaan käynyt pyörähtämässä saatikka tiedä missä ne agilitytunnit olisivat siellä.

Tapojen mukaisesti oltiin taas myöhässä treeneistä sen viitisen minuuttia, mutta löydettiin nopeasti ryhmäläiset ja mentiin odottelemaan omaa vuoroa ja seuraamaan, miten ensimmäinen rata tulisi suorittaa. Tutustuminen siis skippaantui, mutta onneksi rata ei ollut monimutkainen eikä kovinkaan pitkä, niin päästiin mukaan tekemiseen nopeasti.

Saatin ohjeistusta ryhmäohjaajalta, että lämmintä ylle itselle että koiralle. Noh, Norilla ei ole mitään lämmintä ylle laitettavaa. Ainoat vermeet ovat sadetakki, viilennystakki ja ohukainen mantteli, joista tuskin yhdestäkään on hyötyä. Pomppa pitäisi hommata - laitetaan se siis hankintalistaan.

Maneesilla ei kyllä ollut kovinkaan lämpöiset oltavat, mutta ei mikään kylmäkään. Itse olin tunkenut liiaksikin vaatetta päälle. Ennen radan aloittamista otettiin Norin kanssa nopeat lämmittelyt ja kiinnostumiset. Omista iltapäivätöistä nappasin mukaan muutaman höyrytetyn HK-nakin, sillä nämä ovat Norin suuria suosikkeja. Ja näillä saatiin mahtavasti kiinnostusta ja tekemisen riemua.

Ensimmäisen radan kartta:

Hyppy, putki, hyppy, hyppy

Tämä tehtiin muutamaan kertaan ja takaisin odottamaan omaa vuoroa seuraavalle rataosuudelle. En voi kiittää tarpeeksi luojaa siitä, että tuo otus ei ole ainakaan vielä merkkaushajujen vietävissä, vaikka ikää onkin pollassa jo jonkin verran. Sunnuntaina tuli todistettua todeksi sanonta: "Aina on joku, jolla menee vielä huonommin."

Kurssilta löytyy nuori mittelspitz uros, jolla on paha taipumus lähteä heittämään kunniakierrosta vapaaksi päästyään. Sitä ei saada kiinni, ei niin ohjaaja tai omistajakaan. Koira välttää omistajaansa, ei tule nameilla houkutellessa - ei millään. Hymy alkaa hyytyä vuoroaan odottavilla 10 minuutin jälkeen, kun koira ei vieläkään ole kiinni vaan hurjastelee minkä kerkeää. Ainoa vaihtoehto on saada se ajettua putkeen ja saada kiinni jommasta kummasta päästä.
    Ai niin, ja yksi pikku juttu vielä. Tuon kirmailun aikana on ihme, jos yksikään este on merkkaamaton. Siispä, kiitän uudelleen luojaa, ettei Nori pysähtynyt nuustamaan kuin putken kohdalla. Ei merkannut. Ehei, kyllä minä huudan ja käskytän sen verran herkästi jo nuustamisesta, ettei tuolle pitäisi tulla pieneen mieleenkään merkata. Pitäisikö sitä koputtaa puuta varmuuden vuoksi?

Nori siis ei ole ikinä konttiaan nostanut aksaradalla, mikä on suuren suuri onni. Merkkaaminen tehdään omassa pihapiirissä ja lenkeillä. On se kyllä mahtava miäs siinä mielessä.

Siirrytäänpä kakkosradalle:


Tässä haroiteltiin takaa kiertoja, meillä käskynä "kierrä". Olen yrittänyt Noria opettaa pelkälle yhdelle käskylle, eli nimenomaisesti "kierrä" -käskylle, mutta näissä treeneissä homma meni paremmin kun perään heitti vielä "hyppy" -käskyn.
        Meidän leikkimielisten aksakisojen tiimellyksessähän ärähdin Norille nuuskimisesta sen verran pahasti, ettei hyppyjä meinannut suorittaa. Eipä jäänyt traumoja tästä, sillä kyllä hyppiminen maistui treeneissä hyvin. Tuo on myös sellainen asetelma, mitä varmasti itsekin tulen treenaamaan Norin kanssa vapaa-ajalla, ja saahan tuosta jalostettua erilaisia comboja vaikka millä mitalla.

Kolmas rata:

hyppy, hyppy, (takaa)hyppy, putkeen, hyppy, (takaa)hyppy, keinu, hyppy, hyppy, (takaa)hyppy, hyppy

Viimeinen rata oli todella kiva tehdä, ohjaamiseen tuli itsekin keskityttyä ja keinulaudalla otettiin taas askelia eteenpäin. Tällä kertaa pamaus oli suhteellisen kova, mutta Nori lähti hienosti hypylle siitä suoraan. Hiljaksiin edetään askel askeleelta pikku poropojan kanssa.
       Treenit olivat kokonaisuudessaan varsin mielekkäät. Turhaan oli pieni pelko perseessä, ettei tuo saisi tehtyä mitään uusien hajujen houkuttelemana, sillä meininki oli todella mukavaa ja sujuvaa. Saa nähdä, tuleeko kys. paikasta otettua videota, ei mikään valon mekka tuo maneesi pääse olemaan. Saatte siis nyt alkajaisiksi ainakin tyytyä ratakarttoihin.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Lohdunkantaja | Uudet Tuulet


*Ravis, ravis, ravis*

Uusi ulkoasu, uusi nimi, vanha osoite kumminkin.

Ravistellaan vähän norppaolennon kanssa elämäämme ja muokataan ulkoista puoltakin. Syksy on saapunut, talvi tekee tuloaan ja ensi keväänä on aika karistaa kotikonnunkin pölyt jaloista ja tassuista. Omistaja valmistuu näillä näkymin ensivuonna media-assistentiksi. Paljon on suunnitelmia seuraavalle vuodelle kaavailtu, erilaiset projektit näyttävät olevan toteutumassa ja paljon uutta ja kivaa tapahtumassa.


Jos sanoisin, etten käräyttänyt hermojani uutta ulkoasua tehtäessä, valehtelisin aika pahasti. Vaikka media-ala onkin kohta käyty kokonaan, koodaaminen on osa-alueista se kaikista rankin. Tähänkään ulkoasuun ei paljoa ole koodaamista tarvittu - muutama yksinkertainen pätkä sinne ja tänne ja tässä sitä ollaan. Syksyisessä ulkoasussa, joka on helposti muokattavissa vuodenaikojen mukaan. Luulisin.


Mitä nämä uudet tuulet tuovat sitten mukanaan?

Uusia postausideoita arkipäiväisten touhujen keskelle.
         Mielipidekirjoituksia tullaan näkemään mm. aiheista: sudet, ensimmäisen koiran valinta, omistajan vastuu, vanhuus, koiran kouluttamisen rajat sekä lopettaminen. Kuulostaako mielenkiintoiselta?

Paremman postaustahdin.
         Uskon uuden ulkoasun tsemppaavan kirjoittajaakin.

Valokuvia.
         Jos joskus olisi ajatuksellakin otettuja kuvia, ei pelkän tilanteen ja fiiliksen mukaan.


Ja nyt TE saatte heittää ideoita, MITÄ haluatte nähdä tämän blogin raameissa, jotta viihtyisitte!
Ideoita tulemaan kommenttilootaan!


(ps. saa sitä ulkoasuakin kommentoida, jos on sanottavaa!)

lauantai 1. marraskuuta 2014

Leikkimielisyydellä haetaan rahkeita ja vältetään virheitä


Blogin ulkoasu on muuttunut, jee! Puidaan sitä kuitenkin myöhemmin seuraavassa postaukessa,
tämä seuraava on muhinut KAUAN luonnosten syövereissä:

Tiistaina (21.10) oli meidän koiraharrastusryhmän leikkimieliset agilitykilpailut, jonne me tietysti osallistuttiin. Pieni paikkakunta, vähän ryhmäläisiä loppupuolella, joten eihän se mitään maksanutkaan. Ilmaista ja hauskaa, hyvä loppuhuipennus - melkein lopulle.
    Tuo tiistainen oli viimeinen ulkonavietetty kerta, kunnes harrastepäivät siirtyvätkin sunnuntaille ja hevosmaneesille. Saa nähä miten nekin harrastuskerrat menevät kun hevoshajuja on ja muit. Voi olla että ainakin kaksi ensimmäistä menevät aivan penkin alle. Sen näkee sitten, sunnuntai-illat voivat olla kivaakin vaihtelua - vaikka omistaja onkin aamupäivät töissä...

Someron Seudun Koiraharrastajat Ryn alkeis/jatkoryhmäläiset siis kisasivat mini- sekä maxiluokat. Norin kanssa maxeissa oli 3 muuta koiraa - estrelanvuoristokoira Sulo, 7-vuotias hovawart sekä 2-vuotias kultainennoutaja Pimu. Hovawart oli jatkoryhmäläisistä ainoa maxi, Sulo ja Pimu tuttuja meikäläisen alkeisporukasta.
         Puomi temppuili jälleen meillä - hidasta menoa, hermostunutta nuuskintaa koko suoritus kys. esteellä. Taitaa edelleen keinulaudalta saadut ensimmäiset traumat vaivata puomilla suorittamista. Ajatuksissa on ollut tiistain jälkeen melko täyspäisesti se fakta, että mikäli tätä ei nyt nannamannalla ole saatu etenemään muutaman kerran jälkeen (täysvarmat namitkaan eivät ole toimineet), niin lähdetään pakittamaan. Opetetaan este sitten uudelleen. Sama ollaan tehty seuraamisen kanssa tokossa paremmin tuloksin kuin aiemmalla, joten mikseipä se puomillakin onnistuisi samoin keinoin.

Ongelma uudelleen opettelun suhteen: maneesille ei kuljeteta puomia vaikean siirron puitteissa, joten se opettelu siirtyy ensivuodelle - ellei sitten löydy jotain muuta suhteellisen edullista paikkaa treenata omina aikoina. Menoa on kuitenkin loppuvuodesta paljon alkuvuoteen asti, ettei välttämättä tule mentyä kaikkii maneesikertoihinkaan. Toisaalta, ei se Norin treenivapaakaan pahitteeksi taatusti olisi.

Niin ja jos läväisisi sen ratakartankin tähän. Hahmottaisi taatusti enemmän:


Ensimmäinen hyppy lähti vauhdikkaasti, puomi ylös ja vauhti katosi. (Näin ollut muutamalla kerralla aikaisemminkin nyt lähiaikoina. Hihnan kanssa mennään puomi nopsakkaan, plussaa sekin. Siitä saadaan hyviä avuja uudelleen opetteluun.) Puomilta tullut hidastelu johtui mitä luultavammin hermostuksesta. On tullut Norilta bongattua kys. käytöstä ennenkin, varsinkin jos on epävarma jostakin tilanteesta ja puomivaikeudet todellakin alkoivat kauan aikaa sitten ensimmäisinä keinulautakertoina. Puomia on harjoiteltu ja hinkattu hyvin sen jälkeen, ollut hyviä vaiheita ja huonoja. Hyviä ei selvästi ole tullut vahvistettua tarpeeksi hyvin. Minun piikkiini se tietysti menee.
      Puomilta tullut hitaus vaikutti 3. ja 4. hyppyyn omalta osaltansa, mutta sitten meni koiralla ykkönen silmään. 5. hypyltä muurille oli pelkkää kiitoa. Koira oli liekeissä. Muurilta A:lle, kontakteille hyvin osuen. A:lta putkeen ja putkelta hyppyyn. Ensimmäinen aika oli virallinen aika, joka meillä oli: 0,41. Toisella kierroksella parannettiin aika pyöristettynä lukemiin: 0,33.

Tämän blogitekstin nimeksi kaavailin aluksi: "Trust him and he can fly" -otsikkoa, mutta jotenkin tuo mikä nyt onkin jäi vain paikoilleen. Luottamus on yksi osa-alue, mikä meikäläisen tulisi oppia agilityssä ja Norin osaamisessa. Varsinkin siitä, että se oppii ja tallentaa muistiinsa uusiakin juttuja.
     Esimerkkinä "Eteen!" -käsky. Tätä ollaan harjoiteltu kerran tunnilla ja kerran olen omatoimisesti treenannut (mikä ei päättynyt kovin kummoisiin tuloksiin). Kahdella kierroksella kisoissa huusin putken jälkeen "Hyppy" -käskyn ja tietysti Nori teki 360 asteen käännöksen putken ulkopuolella ennen hypylle menoa. 3. kierroksella (joka on videollakin), ei otettu aikaa ja päätin kokeilla. Huusin "Hyppy" -käskyn sijasta "Eteen!" ja tuo perhanan norppaolento meni eteenpäin ilman minkäänlaisia käännöksiä. Luottamus, kirosin itsekseni, vain vähän luottamusta!




Näistä leikkimielisistä kisoista suoriuduttiin sitten 2. sijalle hyvillä mielin. Puomi on nyt meidän treenilistan kärjessä, kepit toisina ja keinulauta siellä niiden jälkeen. Ehkäpä ensivuonna voi jo harkita epävirallisia kilpailujakin, mutta sen näyttää vain aika. Saa nähdä mitä juttuja tulee vastaan loppu vuodesta ja seuraavan vuoden alusta. Olisihan se hienoa päästä starttaamaan nuo epikset, mutta sinne lähdetään vasta kun nämä hommat ovat hanskassa.