Tänään on nukahtanut ikiuneen eräs hyvä ystävä, josta ei voi käyttää sanaa 'vanha'. Ei sinne päinkään.
Juuri vuoden mittoihin ennättänyt saksalainen lähti osaksi tähtikartastoa päämme päälle. Siellä sitä oli Papi vastaanottamassa, ei tarvinnut saksalaisen yksin suunnistaa.
Norin yksi parhaimmista ystävistä, johon se tutustui alle vuosikkaana, on nyt poissa. Nori näki ystävänsä ensimmäisen kerran tämän ollessa vasta 7 viikkoinen. Se leikki ja opasti pentua, nukkui ja otti sen heti veljekseen. Eikä se koskaan unohtanut.
Vaikka kuukausia ehti väliin ja pieni saksalainen kasvoi ei-niin-pieneksi saksalaiseksi, Nori ei ikinä kokenut sitä uhkana. Uroksen hajun tullessa ja molempien miehistyessä, veljeys jatkui. Yhtäkään riitaa ei tarvinnut poikkasta, koska sellaisia ei ollut. Koskaan ei tarvinnut olla varuillaan. Olivat koirat hihnassa tai vapaana, ne aina olivat hyppimässä toinen toistensa päälle ja valmiina leikkiin. Ei ärinöitä, ei pimahtamisia. Sitäkin enemmän vetoleikkejä, spurtteja ja kilpailua namien äärellä. Saksalaisen ja suomalaisen kaunis tarina ystävyydestä ja veljeydestä jäi aivan liian lyhyeksi.
Mitä enemmän sitä itse ajattelen ja mitä enemmän yritän olla itkemättä, itkettää silti. Myös minä näin tuon pienen saksalaisen kasvavan seitsemänviikkoisesta pennunrääpäleestä komiaksi sakemanniksi, joka valloitti mätsärikenttiä ja oli mitä täydellisin valokuvausmalli. Ja jättihän se mutaisen tassunjäljenkin naamalleni ollessaan puolivuotias. Haistatti maassa istuvalle valokuvaajalle pitkät!
Elämää ei voi koskaan ennustaa etukäteen, sitä voi vain arvailla, mutta kukaan ei taatusti uskonut sen päättyvän näin surullisesti. Odotin ja arvailin hienoa, valokuvauksen täyteistä kesää. Roadtrippejä lähistölle, autossa sakemanni ja suomalainen ja peikkotyttö, tuo yksi rakkaimmista ystävistäni. Tuhansia kameranlaukauksia, joista varmasti korkeintaan puolet olisivat onnistuneita. Nuoria koiria, auringonlaskuja ja -nousuja, siluetteja. Itkua ja naurua, riitoja ja sovintoja omistajien kesken. Niin paljon odotuksia, niin paljon ottamattomia valokuvia.
Mutta silti niin paljon hyviä muistoja.
Hyvää matkaa, Riski.
Maailman hienoin ja ehdottomasti rakastavin sakemanni, johon olen saanut tutustua lähemmin.
Käythän kertomassa Norille, ettei sen tarvitse huolehtia kotona pikkuveljestään?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti